Nyt on aika tullut toteuttaa lupaamani, onhan voikukkien ja nuoren nokkosen aika.

Siis voikukkasalaattia alkuun ja pääruoaksi nokkosmunakasta. Kaiken voi vielä nauttia ihan pihalla kauniissa keväisessä auringonpaisteessa.

Luvattuani Elegialle  (http://eleque.vuodatus.net/)  voikukkasalaatin ohjeen (sainhan häneltä tämän suloisen kesäpuvustuksen blogiini), olen tutkinut erilaisia voikukkasalaatin ohjeita. Mielikuvakseni jäi, että salaateissa käytetään niin paljon kaikkea, että voikukan maku jää jalkoihin ja myös niin paljon hienoja raaka-aineita, että hinta nousee pilviin. Läksin siis miettimään sellaista voikukkasalaatin peruspohjaa, jota voisi sitten täydennellä muilla mauilla ja täyteaineilla halujen ja ruokakaapin mukaan.

Yksinkertainen voikukkasalaatti

noin puoli litraa nuorta, mielellään vaaleaa voikukkaa

puolikas tuoretta kurkkua

puolikas kesäkurpitsaa

sitruunamehua

suolaa

mustapippuria.

Nuoren voikukanlehdet on lähes tasalaitaisia. Kerätään niin, että jätetään se paksumpi osa jo suosiolla maatumaan  mullaksi ja mukaan otetaan vain lehtien salaattimainen yläosa. Huuhdellaan lehdet ja ne voi liottaa jonkin aikaa vedessä, näin perimätiedon  mukaan maku hieman lientyy. Ravistellaan kuivaksi ja leikataan veitsella ohuiksi nauhoiksi.

Pilkotaan sekä tuore kurkku että kesäkurpitsa tulitikkumaisiksi (ohuet viipaleet, joista ohuet suikaleet).

Sekoitetaan kulkossa voikukka, kurkku ja kesäkurpitsa ja maustetaan n. puolen sitruunan mehulla, melko reilulla suolalla ja mustapippurilla. Saa maustua kylmässä vaikkapa hetken.

Nokkosmunakas

Kerätään noin puoli litraa pieniä nokkosen lehtiä. Ryöpätään lehdet (lehdet kattilaan runsaaseen kylmään veteeen, annetaan kiehahtaa ja kiehua muutama minuutti. Kaadetaan keitinvesi pois, huuhdellaan lehdet vielä kylmällä vedellä). Puristetaan tai lingotaan salaattilingolla lehdistä liika vesi pois. Nokksen lehtiä voi pieniä hieman saksilla.

Sekoitetaan kulhossa 2 munaa per ruokailija, loraus vettä tai kermaa, loraus soijaa  ja/tai ripaus suolaa sekä nokkossilppu.

Kuumennetaan pannulla n. ruokalusilallinen rasvaa. Kaadetaan munakasmassa kuumalle pannulle. Kootaan massaa pikkuhiljaa lastalla reunoilta keskustaan sitä mukaa kun massa kypsyy. Kun massa on melkein hyytynyt, ripotellaan pinnalle hieman juustoraastetta. Taitetaan munakas kaksinkerroin lastan avulla ja annetaan kypsyä vielä hetki pienemmällä lämpötilalla, tarvittaessa voi vielä kääntääkin kerran.

Nautin nokkosmunakkaan voikukkasalaatilla pihapatiolla auringonpaisteessa ja hyvää oli. Tämän kokemukseni jälkeen jätän kalliin ostorucolan kaupan hyllylle ja käytän vahvemman makuisena  salaattiaineena voikukkaa.

Voikukkasalaatin peruspohjan voi täydentää mielensä mukaan millä vain salaattiaineella: kinkulla, lohella, parsalla, katkaravuilla, jolloin juustolla tai vaikka kuutioiduilla kylmillä uusilla perunoilla. Ja salaattikastikkeen voi tehdä kermaviiliin, partajogusttiin;) tai käyttää öljyä ja viinietikkaa.

Seuraavaksi kokeilemme kotimaista parsaa: horsman versoja;)